Kela-etuudet vankeusaikana

Vankilassa olo vaikuttaa useimpiin Kelan etuuksiin eli tukiin.

Vankeusvanki, tutkintavanki ja sakkovanki ovat erilaisessa asemassa etuuksien suhteen.

Kelan etuudet jatkuvat silloin, kun henkilö:

• suorittaa pelkkää sakon muuntorangaistusta
• suorittaa alle kolmen kuukauden pituista vankeusrangaistusta
• on tutkintavankeudessa tai
• suorittaa rangaistusta ulkomaisessa vankilassa

Myös valvotussa koevapaudessa olevalla on oikeus Kelan etuuksiin samalla lailla kuin muilla ihmisillä.

Joitakin Kelan etuuksia maksetaan vankeuden alkuvaiheessa. Kansaneläke-etuuksia ja vammaistukea maksetaan kolmen kuukauden ajan vankeuden alusta. Kansaneläke-etuuksia ovat esimerkiksi: vanhuuseläke, työkyvyttömyyseläke, perhe-eläkkeet, kuntoutusetuudet sekä eläkettä saavan hoitotuki ja eläkkeensaajan asumistuki.

Molempien, vangin ja vankilan, pitää ilmoittaa Kelaan vankilassaolosta, jotta etuudet katkaistaan. Jos vanki saa väärin maksettuja Kelan etuuksia, ne pitää maksaa myöhemmin takaisin.

Asumisen tuki vankeuden aikana

Kela voi myöntää asumistukea vangille, jonka tuomio on lyhyt. Vanki on asunut yksin vuokralla ennen vankeutta ja saanut silloin asumistukea. Asumistukia ovat yleinen asumistuki ja eläkkeensaajan asumistuki. Kela maksaa asumistukea tietyn ajan tuomion alusta.

Yleistä asumistukea maksetaan kuuden kuukauden ajan vankeusrangaistuksen tai tutkintavankeuden alkamisen alusta.

Eläkkeensaajan asumistukea maksetaan kolmen kuukauden ajan vankeuden alusta, kuten muitakin eläke-etuuksia.

Asumistuki ei ole koko vuokran suuruinen. Asumistuen jälkeen vangin pitää maksaa vuokran omavastuuosuus. Jos hän ei pysty maksamaan omavastuuosuutta, siihen voi hakea toimeentulotukea. Myös toimeentulotukea voi saada vuokranmaksua varten kuuden kuukauden ajan vankeuden alkamisesta.

Jos tuomion pituus on vain hiukan yli puoli vuotta, vanki voi joskus saada perustoimeentulotukea koko tuomion ajan. Päätös tehdään jokaisen vangin kohdalla erikseen. Syynä poikkeavaan päätökseen voivat olla esimerkiksi alkamassa oleva koevapaus tai asunnon säilyttäminen, koska henkilöllä on ollut aiemmin erityisiä vaikeuksia saada asuntoa.

Myös vangin kotikunta voi myöntää toimeentulotukea asumiskustannuksiin. Ensin tarvitaan Kelan päätös perustoimeentulotuesta.

Kun vanki vapautuu, hän voi saada asumistukea vasta vapautumiskuukauden tai valvotun koevapauden alkamiskuukauden alusta. Vangilla pitää olla asunto tiedossa ennen valvotun koevapauden alkua. Tämän asuntovaatimuksen takia koevapauteen pääsevän asumiskuluja voidaan huomioida toimeentulotuessa kuukautta ennen vapautumista.

Työttömyystuki vankeuden aikana

Vanki voi olla työtön työhakija tai ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi.

Kelan tai työttömyyskassan työttömyysetuutta eli työttömyystukea ei voi kuitenkaan saada poliisivankilassa tai vankilassa. Myös tutkintavankeus ja sakon muuntorangaistus estävät työttömyystuen maksamisen.

Opiskeleva vanki voi joskus saada työttömyystukea. Näin voi olla, jos vanki on ennen vankilaan joutumista saanut työttömyystukea niin sanottuun omaehtoiseen opiskeluun ja hän jatkaa opiskelua vankilasta käsin. Jos vanki aloittaa opiskelun vankeusaikana, hän ei voi saada työttömyystukea opintoja varten.

Sairausajan korvaukset vankeuden aikana

Vankeusvanki ei saa sairauspäivärahaa, osasairauspäivärahaa tai vanhempainpäivärahaa.

Pidätetyllä henkilöllä, tutkintavangilla ja sakon muuntorangaistusta suorittavalla on oikeus päivärahaetuuteen. Jos koevapaus perutaan kokonaan tai tietyksi ajaksi, päivärahaa ei makseta perutulta ajalta.

Päivärahaa ei makseta silloin, kun vanki on tilapäisesti hoidossa tai tutkimuksessa vankilan ulkopuolella. Vanki saa sairauspäivärahaa, jos hänet vapautetaan vankilan ulkopuolelle hoitoon vakavan vamman tai sairauden takia.

Kun sairauspäivärahan ja osasairauspäivärahan enimmäisaikaa lasketaan, otetaan huomioon myös ne päivät, joiden aikana sairauspäivärahaa ei ole maksettu vankilassaolon vuoksi.

Kuntoutusraha vankeuden aikana

Kuntoutusraha turvaa henkilön toimeentuloa silloin, kun hän osallistuu sellaiseen kuntoutukseen, jonka tarkoitus on auttaa hänen työkykyään. Vanki ei voi yleensä saada kuntoutusrahaa siksi, että vankilassa oleva on estynyt tekemästä työtään vankeuden eikä kuntoutuksen vuoksi.

Vanki voi kuitenkin saada kuntoutusrahaa silloin, jos työstä estymisen edellytys täyttyy. Esimerkiksi avovankilassa oleva voi saada kuntoutusrahaa ammatillisena koulutuksena myönnetyn kuntoutuksen ajalle, jos hänellä olisi mahdollisuus tehdä vankilasta käsin päätoimista tai siihen rinnastettavaa työtä.

Valvotussa koevapaudessa oleva voi saada kuntoutusrahaa. Jos koevapaus perutaan kokonaan tai tietyksi ajaksi, kuntoutusrahaa ei makseta perutulta ajalta.

Vankeus ei ole este Kelan järjestämälle kuntoutukselle, jos kuntoutuksen edellytykset muuten täyttyvät.

Lapsiperheen tuet, kun lapsi on vanhemman kanssa vankilassa

Vangilla on oikeus äitiysavustukseen.

Jos lapsi on vanhemman kanssa vankilassa, lapsilisä maksetaan vankivanhemmalle.

Jos lapsi on vanhemman kanssa vankilassa, vanhemmalla voi olla oikeus myös lastenhoidon tukeen. Lastenhoidon tukea saavat kaikki ne vanhemmat, jotka eivät valitse lapselleen kunnan järjestämää varhaiskasvatuspaikkaa eli kunnan hoitopaikkaa. Oikeus lastenhoidon tukeen syntyy valintaoikeuden kautta. Jos vanhemmalla on mahdollisuus valita lapselleen kunnan hoitopaikka, eli hänellä on valintaoikeus, hänellä on mahdollisuus saada lastenhoidon tukea.

Yleensä suljetussa vankilassa oleva vanhempi ei voi valita lapselleen kunnan hoitopaikkaa. Koska tätä vaihtoehtoa ei ole, vanhempi ei voi saada lastenhoidon tukea. Avolaitoksessa oleva vanki taas voi yleensä halutessaan valita lapselleen kunnan hoitopaikan. Silloin hän voi saada lastenhoidon tukea, jos hänen lapsensa ei mene kunnan hoitopaikkaan.