Minun tarinani

Olen aina joutunut nuorempana mitä erikoisempien tilanteiden keskelle. On ollut päihteitä perheessä, useita muuttoja ja eri ympäristöjä.

Uskon omalta osaltani siihen, että aiemmat kokemukseni ovat saaneet isäpuoleni vankeusrangaistuksesta pääosin positiivisen kokemuksen tai elämänvaiheen.

Omasta perheestäni isäpuoleni suorittaa siis vankeusrangaistusta. Suurin osa tuomiosta on jo suoritettu, mutta vielä pieni osa on suorittamatta.

Kun sain tietää, että isäpuoleni on tehnyt rikoksen, jota hän sillä hetkellä suoritti vankilassa, en niin nuorena oikein tajunnut asiaa.

Tunteita oli monenlaisia. Ensin olin ihmeissäni ja ehkä jopa vähän peloissani, koska en ymmärtänyt, miksi juuri minun oma isäpuoli on tehnyt jotain, mistä on joutunut vankilaan.

Pitkään tuntui siltä, että olen ainut lapsi, jonka vanhempi on vankilassa.

En uskaltanut kertoa asiasta ensin juuri kenellekään, koska monilla ei ollut aiheesta tietoa ja tietämättömyys lisää pelkoa.

Olen aina ollut utelias ja vilkkaan mielikuvituksen omaava lapsi. Tämä johti siihen, että mielikuvani vankilasta oli juuri sellainen kuin amerikkalaisissa tv-sarjoissa näytetään.

Ensimmäinen käynti vankilassa jännitti ja pelotti. Olin saanut päähäni amerikkalaisista tv-sarjoista, että siellä on paljon ihmisiä, jotka ovat vihaisia.

Jännitin vankilan turvatoimia. Ajattelin että siellä on koiria, jotka nuuskivat meitä ja meidät tutkitaan perinpohjin.

No, eihän se tällainen ollut sitten ollenkaan. Ei mitään koiria eikä vihaisia ihmisiä.

Vartijat olivat ihan tavallisia ihmisiä, kuten nekin ihmiset, jotka vankilassa tuomiota suorittivat.

Vankilaan sisään mennessä ilmoitimme itsemme ja todistimme henkilöllisyyden ja meiltä kysyttiin muutamia kysymyksiä.

Saimme kävellä pienellä alueella vankilan sisällä ja jutella vapaasti. Saimme grillata ja syödä. Oikeestaan sitä samaa mitä kotona.

Paitsi että tapaamisia valvottiin, mutta minkäänlaista kyttäämistä ei ollut ja valvontaa ei oikeastaan tullut edes ajatelleeksi.

Oma mielikuva oli siis täysin erilainen todellisuuteen verrattuna.

Tapaaminen helpotti oloani. Näki, millaisessa paikassa vanhempi on ja mielikuville tuli stoppi. Näki, että paikka ei olekaan yhtään niin pelottava kun olin kuvitellut.

Vanhempien kanssa keskustelu rauhoitti ja palaset loksahtivat kohdalleen. Asiasta tuli normaali asia perheessämme, vaikka se aina onkin ollut jonkinlainen tabu.

Avovankilaan olen halunnut mennä aina. Muutaman kerran olen etenkin riitatilanteissa ilmoittanut, etten tule tapaamiseen, ja tällöin on kaduttanut, koska en ole päässyt tapaamiseen. (Vierailijat täytyi ilmoittaa viikkoa ennen.)

Suljetussa vankilassa en ole käynyt kuin kerran lapsena. Isäpuoleni oli hetken toisessa laitoksessa ja kävimme tapaamassa isäpuoltani. Meitä erotti ”lasi” ja saimme vain puhua sen läpi.

Tapaaminen jätti ikävät fiilikset, kun rakasta isäpuolta ei saanut edes halata. Se vaikutti minuun negatiivisesti, koska ikävä kasvoi enemmän ja aloin kiukuttelemaan.

Jälkeenpäin ajateltuna on mielestäni parempi, että vanhempani eivät enää ottaneet minua näille tapaamisille mukaan.

Näin vanhempana asia on perheessämme normaali, olemme selvinneet monesta yhdessä. Etenkin koevapaus oli hektistä ja toi perheeseemme paljon uutta ja opettelemista. Mutta ajan kanssa asioista selviää.

Olen iloinen siitä, että nykyään voin puhua asiasta normaalisti ja että eri kanavat tuovat asiaa meidän lapsienkin näkökulmasta esiin.

Olen oppinut olla välittämättä arvostelijoista. Oikeat ystävät kyllä ymmärtävät ja tukevat.

Olen iloinen, että olen pystynyt kääntämään kokemukseni positiiviseen suuntaan ja saan hyödyntää tietoani ja mahdollisesti auttaa muita samassa tilanteessa olevia!

Vinkiksi antaisin nuorelle, joka on menossa vankilaan, ensimmäistä kertaa

• Tutustu aiheeseen rauhassa. Netistä löydät sivuja joissa kerrotaan minkälaisia vankilat ovat ja sieltä löydät ohjeet vierailulle.
• Et jää yksin missään vaiheessa. Sinua autetaan ja neuvotaan. Sinun tarvitsee vain tuoda itsesi paikalle.
• Jos tuntuu että et ole valmis tai sinua pelottaa liikaa, voit hyvin mennä tapaamiselle seuraavalla kerralla. Voit kertoa vanhemmallesi ettet uskalla mennä sinne, mutta sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Muista antaa itsellesikin aikaa.
• Tällaiset elämänkokemukset tuovat valtavan tunnemyllerryksen ja sinulla on täysi oikeus kaikkiin tunteisiin mitä sinä aikana koet.
• Ei ole väärin tuntea vaikka vihaa tai olla tuntematta mitään.

Muiden mielipiteistä ei tarvitse välittää. On ihan sama mitä kaverit sanovat tai ajattelevat. He eivät voi tietää miltä sinusta tuntuu tai mitkä ovat ne asiat vanhempiemme valintojen takana. Me emme niitä päätä.

-Johanna