Säätiön historiaa 1939 - 1966

Seuraava nimenmuutos tehtiin 4.10.1939, jolloin yhdistys sai nimekseen Vankeusyhdistys. r.y.

1940–luvulla yleinen suhtautuminen rikollisiin ja rangaistuksiin oli melko ankaraa. Ei nyt aivan rikoksista epäiltyjä telotettu ilman oikeudenkäyntiä, kuten poikkeusoloissamme v. 1918 vielä tapahtui, mutta kuuluisa vesi-leipä oli kovennettu kurinpitorangaistus ja arkipäivää työstä kieltäytyville vangeille, vaikka kesti kauan ennen kuin myönnettiin, ettei nälkäkuuri paljonkaan edistänyt suonkuokkimiskykyä. Kovennettu rangaistus oli kirjaimellisesti kovennettua sikälikin, että rangaistun piti maata kovalla vuoteella!. Jos kovennettu vesi-leipä tai kova vuode ei tehonnut, voitiin antaa lisäksi raipaniskuja. Yleensä niitä määrättiin 15, ilmeisesti yhteensä enintään 45.

Tältä ajalta Konnunsuon vankilan pitkäaikainen (1926-1954) tilanhoitaja Rufus Gideon Rankkala muistelee:

"Oli yksikin vanki, joka oli Konnunsuolla jo kolmatta kertaa ja aina rettelöinyt vaikka oli terve.

Lopulta annettiin 15 raippaa. Mies nöyrtyi, mutta toiset vangit sanoivat, että älä mene töihin, ei ne muuta voi taas pitkään aikaan antaa kuin päiväselliä ja pimeätä koppia sekä vettä ja leipää. Mies kieltäytyi töistä ja johtokunta määräsi samana päivänä 25 raipaniskua. Vanki lysähti polvilleen johtokunnan edessä ja anoi armoa. Mies poistettiin vankilan käytävään, josta kuului hänen ulvontansa. Lopulta tuomio määrättiin ehdolliseksi. Alkoi työ maittaa ja parin viikon kuluttua vastasi mies Rankkalan kysymykseen, miltä työ maistuu, että hyvältähän tuo. Ei se niin kauheata ollut kuin luuli ja nyt uni ja ruokakin maittavat! Mies lupasi, ettei enää palaa Konnunsuolle koska työlläkin voi elää. Eikä palannut.."

(Pertti Vuori: Konnunsuon keskusvankilan historia, ISBN: 952-90-4716-9.)
Lisää tietoa Konnunsuon jo lakkautetusta vankilasta Museoviraston sivulta.

Raipparangaistus ja pimeä selli poistettiin rangaistusseuraamuksista terveydellisistä syistä toukokuussa 1944 voimaan tulleella lailla, mutta kurinpitorangaistuksia tehostettiin samanaikaisesti sallimalla kovan makuusijan ja vesileipärangaistuksen yhdistäminen samanaikaisesti. Uusia kurinpitorangaistuksia olivat määräajaksi rangaistusselliin sulkeminen ja enintään kuuden kuukauden työ- ja säästörahan menettäminen.

Myös vanginvartijoita saatettiin rankaista vangin karkuun päästämisestä. Siviileille vastaavasti voitiin maksaa kiinniottorahaa paenneesta vangista.

15.11.1966 yhdistyksen nimi muuttui muotoon Kriminaalihuolto.r.y.
VERKKOVARAANI