Kannanotto: Naisvankien kohtelun tulee olla ihmisarvoista

Juhani Ikala (juhani.ikala a krits.fi), 11.3.2016

Naisvankien kohtelun tulee olla ihmisarvoista

Lauantain 5.3. Helsingin Sanomissa uutisoitiin naisvangin saaneen korvauksia epäinhimillisestä kohtelusta synnyttäessään esikoistaan. Naisen kohtelun kaltaisia ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavia tapahtumia ei pitäisi tapahtua suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Erityisen vakavaksi tapahtuman tekevät tilanteen reunaehdot: masennusoireista kärsivä tutkintavanki synnyttää miesvartijan katseen alla esikoistaan. Ensisynnytys on jokaiselle naiselle elämää mullistava ja intiimi tapahtuma, joka edellyttää sekä terveydenhuollon että muilta ammattilaisilta ja ihmisiltä erityistä sensitiivisyyttä äidin tarpeille. Vielä suurempaa sensitiivisyyttä ja asiantuntemusta tarvitaan tilanteisiin, jossa äidin elämänvaikeudet ovat niin mittavia, että lapsi joudutaan ottamaan huostaan heti synnyttyään. Vankien terveydenhuolto ja kuntoutus ovat Suomessa olleet jatkuvien leikkausten kohteena jo kymmenen vuoden ajan. Jos resurssien leikkaaminen johtaa uutisoidun jutun kaltaisiin ihmis- ja perusoikeusloukkauksiin, tilanne on kestämätön.

Rikostaustaisten ihmisten osallisuudessa yhteiskuntaamme on mittavia haasteita. Heihin suhtaudutaan halveksien ja syyllistäen, toisaalta säälinsekaisella ymmärryksellä, usein mielikuvien varassa ja demonisoiden ihmisten elämää. Lähestymistapa ei näe ongelmien taakse, vaan kyseenalaistaa ihmisyyden leimaaviin kategorioihin tehden ihmisen kohteeksi, joka tulee mukauttaa järjestelmään paremmin tietävien ehdoin. Lähtökohtana tällainen on kestämätön ja johtaa pahimmillaan intimiteettiä ja ihmisarvoa loukkaavan toimintaan, kuten naisvangin synnytyksen yhteydessä tapahtui. Tuottavatko vankeus, masennus ja mahdolliset muut elämisen ongelmat oikeutuksen toimia siten, ettei naisen psyykkistä, fyysistä tai sosiaalista terveyttä vaalita? Vankien ja erityisesti naisvankien osalta on huomioitava, että heidän perustunteitaan ovat usein häpeä ja syyllisyys, jotka heijastuvat kielteisesti naisten yhteiskunnalliseen osallisuuteen ja vaikeuttavat elämäntavan muutosta. Raskaus, synnytys ja äitiys ovat jokaiselle naiselle elämää mullistavia asioita. Vanki on äiti siinä missä toisetkin naiset. Tilanteen herkkyyttä ei missään olosuhteissa voi ohittaa, saati, että äiti jätetään juuri syntyneen lapsen huostaanoton jälkeen yksin ja eristetään vuotavana epähygieeniseen tilaan.

On syytä kysyä, miten tällaiseen tilanteeseen on voitu edes joutua ja toisaalta, miten voidaan taata se, ettei kukaan tule vastaisuudessa suomalaisessa palvelujärjestelmässä kohdelluksi samoin kuin uutisoitu synnyttänyt naisvanki. Toivottavaa on, etteivät yhteiskunnan kovenevat arvot ja asenteet ole tilanteen taustalla. Pahimmillaan voi käydä siten, että yhteiskunnan leimaavat ja moralistiset asenteet niputtavat rikostaustaiset naiset yhtenäiseksi ryhmäksi, jota arvioidaan ja kohdellaan tiettyjen negatiivisten stereotypioiden läpi. Tämä on ”sad, mad and bad” -ajattelua, säälittäväksi, hulluksi ja pahaksi leimaamista, joka pahimmillaan johtaa ylilyönteihin ja ihmisarvoa rikkovaan kohteluun. On aika virittää ja vahvistaa arvokeskustelua siitä, miten yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja toimenpiteissä huomioidaan ihmiset, joiden elämässä on kasautuneita ongelmia.

Jokaisella meistä on vastuu valinnoistaan, onnistumisista ja epäonnistumisista, mutta ylikorostunut yksilön vastuun painottaminen siirtää katseen pois rakenteellisista epäkohdista ja reunaehdoista. Kärjistyneimmillään tällainen kehitys johtaa ongelmien pahentumiseen ja vaikeuksiin ajautuneiden ihmisten epäinhimilliseen kohteluun, josta ikävä esimerkki on ensisynnyttäneen naisvangin ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Kuntoutuksen ja turvallisuuden näkökulmista tällaiseen ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa varaa. Ihminen, jonka elämä on monella tavoilla särkynyt, erilaisten väkivallan muotojen, kaltoinkohtelun ja muiden vaikeuksien sävyttämä, ei tarvitse järjestelmää, joka vahvistaa epäonnistumisen, häpeän ja syyllisyyden kokemuksia ja pahimmillaan jopa lisää niitä.

Sanna Väyrynen
Professori, toiminnanjohtaja, Kriminaalihuollon tukisäätiö

Maarit Suomela

Kehittämisjohtaja, Kriminaalihuollon tukisäätiö

Takaisin
VERKKOVARAANI