Isä vankilassa - kauanko mun pitää odottaa?

DS (toimisto a krits.fi), 11.8.2017

Uusi video kertoo, miltä vanhemman vankeus tuntuu nuoresta.

tythevo

Kriminaalihuollon tukisäätiön Ehjä perhe -toiminta on julkaissut videon, jossa kaksi nuorta kertoo elämästään. Kummankin isä on ollut yli kymmenen vuotta vankilassa.

"Videon tarkoituksena on antaa ääni nuorille, joiden elämää vanhemman vankeus on varjostanut. Mitä he ovat kokeneet ja voiko suhde isään rakentua, vaikka tämä olisi ollut pois lasten elämästä", perhetyön päällikkö Tarja Sassi kertoo.

Nuoret ovat olleet mukana pääkaupunkiseudun ryhmässä, jossa he ovat ohjaajien lisäksi saaneet tukea toisilta samassa asemassa olevilta nuorilta.

Yhteistyökumppanina videon toteutuksessa oli Snellu, Helsingin seurakuntien erityisnuorisotyö.

Tutkimustieto puuttuu


Ehjä perhe -toiminta on kehittänyt perheiden kanssa tehtävää työtä yli kymmenen vuoden ajan. Työtä on tehty marginaalissa, jossa tuettavat lapset ja nuoret Sassin mielestä edelleenkin ovat.

Lasten ja nuorten kokemuksista tarvittaisiinkin Sassin mukaan akateemista tutkimusta. Vielä sellaista ei ole.

Perhetyön marginaalisuutta on hieman vähentänyt se, että Ehjä perhe -toiminta pääsi vuonna 2012 mukaan Emma ja Elias -ohjelmaan. STEAn ja Lastensuojelun Keskusliiton koordinoima ohjelma tähtää yläkouluikäisten ja sitä nuorempien lasten kasvuolosuhteiden parantamiseen.

Ohjelman avulla vankien lasten kokemat asiat ovat nousseet hieman paremmin ammattilaisten tietoisuuteen.

Myönteistä on sekin, että lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila halusi kuulla tänä vuonna nuoria, joiden vanhempi suoritti vankeusrangaistusta.

Katso video

Takaisin
VERKKOVARAANI